Näen kotini vain taskulampun valossa. Valokiilassa rakentuu kotimme ääriviivat pala palalta uudelleen. Putkiremontti on edennyt laatoitukseen. Huoneet, jotka vielä hetki sitten olivat monttuja, laatta kerrallaan pukeutuvat uuteen elämäänsä. Elän omituisessa välitilassa. On kotia, on välikotia, evakkokämppää, on uutta ja vanhaa. Kotikunnassa käyminen tuntuu utuiselta vierailulta, evakkokodin läheiset lenkkimaastot tuntuvat vieläkin uusilta kuin kadut ulkomaanmatkalla.
Suurin laattarakkauteni ei ole vielä seinässä.Nämä huoneet ovat eläneet omaa elämäänsä jo yli vuoden ja nyt ne todella muuttuvat todeksi. Ehdin jo tottua kodinhoitohuoneen myrkynvihreisiin laattoihin ja keväällä ikkunassa kukkivaan tuomeen, jonka valkoiset kukat loivat kauniin kontrastin tummaan yrjövihreään. Pienen koppivessan lattia raikastui laattamaalilla ja oli oikeastaan oikein kiva.
Saunan puolelle pääsi vain hipsimällä ulkokautta nyrjähtäneillä laatoilla. Satoi tai paistoi. Välillä kroksit lipsahteli mudassa, välillä piti pimeässä jäädä ihmettelemään tähti. Saunan eteistäkään ei enää oikeastaan nähnyt, kun kulki vain nopeasti sotkun ohi. Saunan suihkun parasta antia oli tilan valoisuus ja ikkunan helmenharmaat pokat. Uuteen laattaan ei enää helmenharmaa sovi.
Nyt ei ole enää ulkosaunaa. On kulku ja rikottu seinä, joka on kaikki nämä vuosikymmenet ollut seinä taiteelle. Nyt se on moderni ja käytännöllinen kulku asunnon toiseen vessaan, joka saunan viereen rakennettiin. Miten toimivaa, miten tylsää.
Vasta eilen ymmärsin, miten isosti tämä valmistuva remontti tulee meihin ja meidän asuntoomme vaikuttamaan. Nyt se on taas yhdeltä isolta askeleelta enemmän meidän. Me olemme lyöneet asuntoon oman leimamme, emme ole siellä enää vieraita.
Nyt alkaa loppukiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti