Sain äitienpäiväksi kukkakimpun saatesanoilla: "valitse mieluisampi ja vihreitä saa ottaa pois". No todellakin otin vihreitä pois. Kimpun reunoilla oli nimittäin niitä pitkiä ja paksuja tummia lehtiä niitattuna rullalle. Anteeksi puristinen lähestymistapani, mutta jos kimppua tehdessä tarvitaan nitojaa, niin olisiko se viesti, että jos tehtäisiinkin jotain muuta?
Tässä kimpussa oli siis alimpana niitä paksuja, tummia niiteillä kasassa. Sitten noita perusvihreitä rivi ja sen sisällä kehä harsokukkaa. Minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen harsokukkaankin, mutta kun olin saanut ne isot, tummat lehdet pois, katselin harsokukkaa ja jäljellä olevia perusvihreitä laupein silmin.
Entä jos?
Entä jos lomittaisin harsokukan vihreiden sekaan, niin sitten ne eivät kehystäisi kimppua, vaan olisivat osa kimppua? Ehkä? Nips, naps. Juu-u. Toimii!
Harmi, ettei ole kuvaa kimpusta ennen. Äitienpäiväkimpun äärellä heräsi nimittäin ajatus. Mitä jos vika ei olekaan vihreissä, vaan niiden kaavanmukaisessa käytössä?
Sain viikonloppuna myös monta muuta kimppua. Yhden pienen narsissin perheen pienin pölli viereiseltä palstalta, yhden pienen kimpun esikoinen letitti voikukista, ihan miniskidin kimpun keskimmäinen antoi uunituoreella palstalla vaaleanpunaisissa saappaissa. Poika pikkuinen antoi myös kotipihassa pienen voikukan, joka kuihtui työpöydälleni.
Oi, nämä pienet kimput. Tulee aika, jolloin en niitä enää saa.
