6.8.2011

Luova kesätauko

Vuonna 2000 lähdimme kämppikseni kanssa Raumalle juhannuksen viettoon ex tempore. Pakkasimme auton, laitoimme rullat päähän ja ajoimme vanhalla autonromulla ylös rannikkoa luukuttaen autoradiossa musiikkia. Autoradio oli pelkääjän jaloissa oleva mankka. Söimme kaverini kanssa teltta-alueella vaniljajäätelöä luonollisesti rullat päässä. Kävelimme aurinkoisessa hiekassa ja kuuntelimme musiikkia. Silloin esiintyjinä olivat muun muassa Nylon Beat ja Ultra Bra. Viimeisen illan viimeinen esiintyjä oli Neljä Ruusua. Vain hetki ennen keikan alkua näin mieheni. Turkulaisen ja helsinkiläisen oli mentävä Raumalle löytääkseen toisensa. Koulukavereideni kanssa löimme vetoa, kenen jussiteekkari pysyy kuvioissa pisimpään.

Minä voitin.



Väliin on mahtanut yli kymmenen vuotta ja kaksi tila-autoa. Vuonna 2011 juhannusfestarit vietettiin Kätilöopistolla Helsingissä. Juhannusperjantain aamiainen syötiin läheisessä ABC Delissä. Kahvin, teen ja bagelin lomassa katsoimme ikkunasta tyttöä, joka keltainen Fjäll Räven -reppu selässään odotti juhannusseuruettaan. Menossa festareille? Niin mekin yksitoista vuotta sitten.

Pääesiintyjä ilmestyi viimeisenä iltana, illan viimeisenä, kuten tähtien kuuluukin. Pieni poika. Isosiskojensa veli, meille kaikille ihan uusi, mutta silti jo niin tuttu ja rakas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti